maanantai 21. heinäkuuta 2014

Vihreetä, puhasta ja kallista on Mordorissa

Tältä näytti kun Mordoriin laskeuduin. Pikkusen ahisti.


Lyhyesti tunnelmia ja ensivaikutelmia Mordorista, taiteellisten kuvien kera.

Laskeutuessa Mordoriin torstaiaamuna puali seiskan aikaan oli ihan hirvee sumu. Luulin, että suikataan kohta tuasta pilvien läpi mutta sitte kops kone osuki jo maankamaraan. Sitte menin kavereille loisimaan ja ruvettiin juomaan kaljaa jo kaheksan aikaan aamulla. Oli mahtava meininki, sillä lailla sai hoiettua niin jetläkin ku saapumisahistuksenki aika nopiasti poies. Sitte ollaan syäty ja katottu elokuvia ja oltu vaa, silleen iisisti. Tampereella käytii, ja Tikkurilassa hakemassa miulle uutta passia.

Täällä on kesä ja kuuma. On vihreää ja puhasta ja autioo.

Autot ajaa kaistoilla mutta väärällä pualella tiätä. Ihmiset noudattaa liikennesääntöjä. Punasissa valoissa seistään vaikkei yhtään autoa näkyis missään. Suojatietä käytetään kadunylitykseen. Tien posket ei oo täynnä jotain risuhökkeleitä mistä myyään jotain mitätahansa.

Mordorilaiset on pullukkaa ja juntinnäköstä porukkaa. Ne on hirveessä kännissä julkisilla paikoilla, tönii eikä pyyä anteeks jos läiskyttää kaljaa siun päälle. Kourivat perseestä kun kävelee tungoksessa ohi. Tulevat mongertamaan jotain eikä tajua poistua vaikka niitä kuinka kattois sillä silmällä että painuppa vittuun siitä. Oli hirveän outoa nähä niin paljon hirveessä juubassa olevia ihmisiä, tuassa kun Tampereen Pakkahuoneella lauantaina käytiin. Oli hirveän outoa ylipäätään nähä niin vitusti ihmisiä pakkautuneena yhteen mestaan. Ahisti hiukan.

Kaikki on saatanan kallista. Kolmostuappi 5,50 egee. Kuminen sämpylä huoltoasemalta 4,20. Yks piipahus Prismaan, enkä ostanu ees mitään, ja rahaa meni saman verran ku viikossa Kilillä.

Mordorilaiset miehet on pitkiä, komeita ja mukavia. Mokoman pojatkaa ei ollu rupsahtanu yhtää. Mordorilainen hevi on mahtavaa. Rytmihäiriö Tampereella oli ihan perkeleen hyvä ja Mokoma kans ja Turmion Kätilöt, mutta Kätilöille hiukan miinusta kun ei soittanu VertaJaLihaa. Kätilöistä on tullu kauheen suasittuja tällä välin ku oon ollu pois, ennen niistä ei tykänny kukaa paitsi miä ja joku pari kuapiolaista, neki varmaa noien joitain sukulaisia.

Gambina on hirveetä paskaa ja krapulat täällä on sata kertaa pahempia ku Hiekkakikkareella.

En oo vielä oikeestaa käyny Helsingissähelsingissä, oon ollu ottamassa pehmeetä laskua itähesassa idyllisessä hiljasessa lähiössä. On ollu ihan hyvä näin, on saanu vähä harjotella sellasta sosiaalista meininkiä. Tampereellaki jo tosin oli niin vitusti tuttuja että vähän sulakkeet alko savuumaan jossain kohtaa, ku ei ees jotenki kyenny juomaan ittiään mukavaks. Jännitti vähä ja oli sellanen et mitä-miä-muka-oikee-puhusisisisin. Mut oli hyvä paikka käyä harjottelemassa olemista.

Nyt lähen Kouvostoliittoon äitylin ruakapatojen ääreen ja palajan Hesaan loppuviikosta. Sit piän jonku parin päivän vastaanoton jossain. Saa tulla tarjoomaan kaljaa.






Menopeli Tampereelle

Tampereen matkalla oli autossa valmiiks hyvät ja runsaat eväät oottamassa



Oli pakko juua tätä, muuten oisivat heittäny miut tien poskeen liftaamaan




Täällä pändi lähtee keikalle tämmösen rojumäärän kans. Meil Hiekkakikkareella ne tulee kitara kainalossa, jos sitäkään ja jos isommin pitää roudata ni mennään hevoisella



Elämysmatka tampereelle. Ois pitäny ottaa kuvia paluumatkalta aamuyällä, sillo oli vähän toisenlainen meininki.

Tanpere nääääääs!



Rytmihäiriö oli vitun kova

Kärmiön Tutilot, aina hyvä!

Rillattiin


Majapaikan kissa. Niitä on kaks muutaki mut tää on paras. Hiano Kartsa!





1 kommentti:

Naigou kirjoitti...

Hienosti olet saanut noihin kuviin vangittua kesäisen tunnelman.

Tsekkaa myös nämä