maanantai 30. toukokuuta 2016

Maailmantuska, osa 666


Elämme lopun aikoja, rakkaat kaksi lukijaani.


Kävin eilen pitkästä aikaa sukeltamassa. Viime kerrasta oliki jo viärähtäny 3-4 kuukautta. Olin intoa täynnä et jee, veteen, hurraa. Polskuttelin kaks sukellusta, suunnilleen tunnin molemmat. Ja tuli paha mieli. Itkua tuhersin jo siellä veen alla, niin vitutti.

Meiän korallit on kusessa. Muutamassa kuukaudessa valtava osa mein koralleista on muuttunu valkoseks. Tämä ilmiö on nimeltään coral bleaching ja pahimmillaan se tappaa koralliriutat. Ja kun kuolee korallit, lähtee kalat ja muukin elämä. Ja kun meri kuolee, hyvät ihmiset, sillon se on loppu lähellä. Ihan kaikille.

Kaikkialla oli valkosena hohtavia koralleja, Valtavat isot korallimöykyt valkosena. Futiskentän kokoset alueet jossa ollu pientä korallia ja vitusti elämää: valkosena. Merivuokot (missä nemot asuu), valkosena. Aavemainen tunnelma. Tuli fiilis että tässä sitä sukellellaan elämän hautuumaalla. Tai jossain kummitusmeressä. Ei siinä paljon pystyny ihmettelmään haita tai kilpikonnia, kun tuijotin epäuskosena ja silmät ymmyrkäisnä koralleja. Käsittämätöntä, että tämmönen muutos tapahtunu ihan muutamassa kuukaudessa.




Korallit valkastuu kun merien lämpötila nousee. Meillä on täällä ollu merivedet poikkeuksellisen lämpösiä, 30 astetta ja jopa ylikin. Normaalisti vedet on sellasta 28 astetta. Korallit ei tarvitte ku yhen asteen lämmönnousun ni alkaapi närästää. Jos tuo meriveden lämpötila laskee öbaut NYT pari astetta, ni koralleilla on vielä mahis toipua. Mutta jos tuo vesien kuumotus jatkuu vielä niin kaikki nyt valkosena häälyvät korallit kuolee.

Australiassa iso valliriutta tekee kuolemaa myös. Thaimaassa on jouduttu sulkemaan useita sukelluspaikkoja ja kokonaisia saaria tän ilmiön takia.

Ja merivesi on poikkeuksellisen lämmintä osin koska jyllää El Nino, mutta kyllähän suurin syy on yleinen maapallon lämpeneminen. Ja se taas on ihmisten vika. Ei minkään muun. Meitä ihmisiä on vaan ihan vitusti liikaa ja tää meiän maapallo ei enää kauaa jaksa. Ja siitä huolimatta ihmisten määrä kasvaa JOKA PÄIVÄ noin 230.000 hengellä. Vuonna 2012 ihmisiä oli 7 miljardia. Vuonna 2024 meitä on jo 8 miljardia. Vauhti kiihtyy. Mites luulette miten tällä vauhilla kasvava ihmispopulaatio ruokitaan ja asutetaan? Kun ei tämä planeetta kasva ollenkaan.





Sitä toivon ettei koskaan löydetä toista elinkelposta planeettaa eikä varsinkaan keinoja sinne matkustaa. Koska niin pässejä myö ollaan, ettei mitään tän yhen maapallon tuhoomisesta saletisti opita. Sinne mentäs tappelemaan ja sotkemaan.


Leonardo Di Caprio maailman kuninkaaks, kiitos.


Ahistaa ihan vitusti ja maailmantuska roikkuu isona synkkänä pilvenä pään päällä. On niin syyllinen olokii. Miäkii täs vaan sotkotan ja tuhoan ihan vaan olemalla olemassa.






1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Otahan paremmin selvää asioista. Ilmastoa muokataan ihan tahallaan koko ajan. Tarvitse kuin katsoa taivaalle. Koko netti pursuaa todisteita tästä uudesta maailmanjärjestyksestä, mutta ne jotka asiasta tajuaa haukutaan vaan foliohatuiksi.

Tavalliset ihmiset ainakaan eivät tätä maapalloa tuhoa.

Tsekkaa myös nämä