perjantai 16. joulukuuta 2016

Lombokin shoppailupäivähelvetit

Epicentrumissa oli viime maanantaina noin kaks miljoonaa ipanaa. Helvetti valloillaan.


Käyn noin kerran kuussa Lombokilla ostoksilla. Lähinnä ostamassa muutaman sata kiloa kissanruokaa ja muita juttuja kissaprojektille, mutta toki samalla myös ittelleni pari kassillista kaikkea tarpeellista. Esimerkiks hyvää leipää, makaroonia, pestoa. Siivouskamoja, hyttysmyrkkyä, samppoota ja muuta paskaa. Kaikki on Lombokilla niin paljon halvempaa, että Sulo Vilen hamstraa kyllä.

VIHAAN näitä Lombokin retkiä. Syystä että.

Meri saattaa olla räyhäkäs ja miä pelkään ku syätävä aallokkoisella merellä. Kyydit on siis aina sellasia mitä jännitän ihan vatta kippuralla jo monta päivää etukäteen.

Autokuskini on ruvennu viime kertoina ärsyttämään miuta niin suunnattomasti, että jo sen naaman näkeminen nostaa verenpainetta. Olen käyttäny häntä jo muutaman vuoden eli olen vakkariasiakas, ja buukaan häntä myös aina jos kaverit tarvii kyytejä lentokentältä ja sinne takasin. Tuon tälle gubbelle siis aika paljon asiakkaita ja täten tuloja. Kohteleeko hän miuta kuten luottoasiakasta? Ei todellakaan. On viime kertoina tullu aina vähän myöhässä miuta Lombokin satanasta noutamaan. On hakenu paskalla autolla jossa ei millon toimi ilmastointi, ovi ei mene kiinni, moottori keittää puolen tunnin välein tai joka kerta kun se koskee jarruun niin auto piipittää henkesä hädässä. Suikkailee miun kauppastoppien välissä hoitelemaan omia asioitaan ("sori, ihan vaan pikanen pysäys tuolla yhessä paikassa...."), säätää miulle niin paskoja veneitä takasin kotio Hiekkakikkareelle että hirvittää ja muuta kaikkea paskaa. Ja jollei hän itte pääse miuta kuskaamaan ni lähettelee jotain puupäitä jotka ei löydä ensimmäistäkään kauppaa mihin tarvii mennä ja miun pitää roikkua koko vitun päivä puhelimessa kysymässä ohjeita ja antamassa luuria kuskille että voitko saatana kertoa tuolle tollolle missä on Epicentrum! (Epicentrum on vain ja ainoostaan Lombokin isoin ostari, ohan se ny varma että työksee autoa ajava jätkä ei sitäkään löydä...)

Shoppailu ylipäätään on ihan perseestä ja jos miulla ois varaa niin palkkaisin personal shopperin.

Kun auto on täynnä ja on kotiinpaluun aika, se tarkottaa että Lombokin päässä auto tyhjennetään pieneen pikaveneeseen, joka tuo miut takasin Hiekkakikkareelle, ja rantautuu tuohon Kissakaupan lähimmälle rannalle. Hyvässä tapauksessa veneen jätkät auttaa kantamaan rojut veneestä rannalle, paskassa tapauksessa ne ojentelee miulle kamat ja joudun ite raahaamaan kaiken rannalle. Samalla kun aallokko läimii päin näköä, jos oikeen moukan tuuri käy ja keli on vähän semmonen, niikun se monesti saattaa olla.

Tämän jälkeen se pahin helvetti vasta alkaa. Miulla on parhaassa tapauksessa reilut 250 kiloa kissanruokaa, joista isoimmat säkit painaa 22kg kappale. Lisäks on nyssäköitä ja laatikoita, missä on millon mitäki roinaa. Rannalta matkaa kissakauppaan on joku 50 metriä, jos on päästy veneellä just ihan lähelle. Yleensä rantautuminen on tuossa vähän sivussa eikä ihan lähimmässä kohassa. Siinä on ravintelit täynnä asiakkaita ja ranta piukassa diskovartaloita grillaantumassa, kun miä alan hiki päässä ja pyärtymisen partaalla roudaamaan rojuja kaupalle. Yheksässä kerrassa kymmenestä kukaan ei tule auttamaan. Joskus todella harvoin jotkut raamikkaat rantaurokset ja joskus jopa piukat fitnespimut säälii miuta sen verran, että tulevat kysymään tarvisinko apua. Miltäs näyttää? Miä saatanan vanha vetelä luuska joka en oo lihaksilla pilattu ni siinä raahaan näitä 22kilon jättisäkkejä niin suorituskykyni äärirajoilla, että henki meinaa lähteä. Kyllä kiitos, apu olis tarpeen. Itku meinaa yleensä tässä kohin tulla, joko vitutuksesta jos kukaan ei auta, tai sitte silkasta kiitollisuudesta sillon ku se harvinaisuus tapahtuu, että joku ees vähän jeesaa.

Eikä paska lopu siihenkään, kun kaikki rojut on saatu raahattua kissakaupalle. Tämän jälkeen miulla on yleensä muutama laatikollinen kissaruokapurkkeja, jotka on menossa kissasairaalaan, sekä vähintään 4-5 niitä 20-22 kilon valtavia nappulasäkkejä, joista suurin osa on menossa miulle kotio, ja loput kissasairaalaan. Tämän lastin liikutteluhan vaatii heppakärryä. Heppataksit eli cidomot liki järjestään kieltäytyy, syystä tahi toisesta, ottamasta miun kamoja kyytiin. Pojotan siis tuossa tien poskessa ja odotan, että tulee ns. rahtihepo eli dongol. He auttavat aina ja he ovat kivoja. Ukkojen kanssa lastataan hevoskärry ja sitte miä alan posottaa pyärällä eellä ja hevo seuraa perässä. Osa lastista tipautetaan miun Palatsille ja sitte pyhkästään viemään loput Lutwalaan kissasairaalaan.
Tämän jälkeen kotona on vielä kamojen purku, mutta yleensä se saa ottaa huomiseen. Olen yltä päältä hiessä, suolaveessä ja hiekassa, ja tilanne vaatii hetken ihan vaan istumista ja tupakin polttelua ja huokailua että vittu aaaaah, ei tarvihe kuukauteen ainakaan mennä uuelleen.

Rahaa näihin reissuihin palaa reippaasti, mutta toisaalta eipä tarvi sitten täällä Hiekkakikkareella ostella vaikkapa hyttysmyrkkyä (puteli myrgyä Lombokilla noin 11.000rp, täällä 20-25.000rp). Kyyditykset maksaa seuraavaa: paikallisvene Lombokille aamulla 15.000rp, auto+kuski päiväks 400.000rp, privaatti pikavene takasin 300.000rp, dongol-hevosrahtikyyti 100.000rp.

Viimeks kävin nyt maanantaina vetämässä tän helvetin läpi. Tällä kertaa miulle oli taas laitettu uus autokuski, mutta hänpä olikin aivan hyvä. Sellanen lyhyt ja pieni jannu, puhui hyvää enklantia, löysi kaikki kaupat mitä tarvittin sekä järjesti miulle todella hyvän veneen takasin kotio. Pummin häneltä heti käyntikorttia, että ens kerralla soitan suoraan siulle ni mennää sitte taas.

Ilahduin myös valtavasti, kun kävin Gramedia-nimisessä kaupassa. Sieltä haetaan yleensä toimistotarvikkeita, mutta indonesialaiseen tapaan siellä myydään myös mm. musasoittimia ja laukkuja ja mitä nyt millonkin. Tämä on maan tapa: kaupat ei oikeen osaa keskittyä yhteen asiaan, vaan varmuuen vuoks myyään pikkusen kaikkee, jos joku vaikka ostais. Mutta Gramediassa miut ilahduttu kun löysin kunnollisen, oikeanlaisen, englanninkielisen KALENTERIN! Sellasta etin vuosi sitte pää savuten, mutta missään ei ollu muuta ku jotain koraanin lauseita tuuppaavia höpöhöpöjuttuja. Nyt oli jopa paria erilaista kalenteria tarjolla eikä ees maksanu paljo mitää. Jumalaare että miun 2017 tulee olemaan niin helvetin organisoitu ettei mitään järkee! Vaikka kalenteriton laiffi tuntu jossain kohin ihanan vapauttavalta, fakta on, että miulla on nykysin lusikka niin monessa sopassa, että mistään ei tuu mitään, jollei asioista piä minkäänlaista kirjaa.
Kipollinen oikeeta maailmaa


Miulla on näillä Lombokin reissuilla aina vakio-pysäkit missä käyn ostamassa tietyt asiat. Tuolta ostan nää jutut, ja tuolta nuo. Viimeinen pysäkki ennen kotiinpäin suuntaamista on aina Epicentrum. En sieltä välttämättä mitään tarvitte, mutta siellä on Starbucks. Kyllä ihminen ees kerran kuussa tarvii tuopillisen oikeeta maailmaa ja miulle se kulminoituu Starbucksin frappeen. On niin järkyttävän kallis (55.000rp noin, hinta jota hyvin harvoin ees kuvittelisin laittavani esim. ruokaan), mutta kerran kuussa sallittakoon tuommonen hulluus ja holtittomuus.

Tällä kertaa visiitti Epicentrumiin oli aika hirviä. Oli joku pyhäpäivä, joten koulut kiinni ja Epicentrumissa joku helvetillinen karnevaali lapsille. Saatana kun ahisti, mutta hoitelin hommani ja suikkasin sieltä mitä pikimmiten ulos.

Olin etukäteen valmistautunu siihen, että Epicentrumissa sijaitseva paikallinen Prisma, eli HyperMart olis hirveissä joulufiilareissa, koska viime vuonna näin oli. Kauppa oli puolillaan hirveitä muovikuusia ja krääsää, mutta nyt ei ollu. Sen sijaan siellä oli mestat täynnä Star Wars -juttuja. Uus leffa tulee täällä ensi-iltaan tänään, ja Epicentrumissa sijaittee Lombokin vissin ainoa leffateatteri. Puoli Hiekkakikkaretta onkin siellä tällä hetkellä, tai myöhemmin tänään, vetämässä popkornia napaan ja kattomassa mitä Darth Vader puuhailee.

Minä en ole. Olen kissakaupalla, ja odotan että eräs ihana turistirouva tuo miulle yhen kissapotilaan. Mirri oli Gili Airilta ja sillä retkotti persesuoli ulkona. Rouva vei hänet tänään Lombokille eläinlääkäriin missä kissaraukan perse on korjattu ja on nyt tulossa takasin tänne päin. Kissa tulee miun huusholliin toipumaan.

Sepä onkin vasta viides kissa joka miun hoiviin tällä viikolla päätyy. Kissasairaala on jotakuinkin täynnä, sadekausi on räjäyttäny tautihelvetin valloileen ja tässä alkaa taas olla vitsit vähissä. Riittämättömyyden tunne on läsnä koko ajan, sen minkä epätoivolta sijaa saa.

Lisää kissoista later.


Sisäänkäynti paikalliseen Prismaan eli HyperMarttiin oli koristeltu miuta suuresti miellyttävällä tavalla.

HyperMartin kassat. Niitähän on siis helvetillinen määrä, mutta IKINÄ ei ole auki kun yks tai kaks. EI IKINÄ!


Karnevaali helvetistä.

Eläinkaupoissa on pakko käydä kissaruokaostoksilla. Tekis aina mieli ostaa myös kaikki kissat jotka siä häkeissä surkeena oottaa että joku veis kotio.




Ei kommentteja:

Tsekkaa myös nämä