tiistai 14. maaliskuuta 2017

Spurgutravels Oy



Kämppämurrosta on toivuttu ja vitutuskäyrä sen suhteen laskeutunu normilukemiin. Vahtihanhea tahi -saatanaa en ole vielä hommannu, mutta harkinnassa yhä on.


Miun Taalasmaahommat jatkuu vielä ens viikon lopulle saakka, ja jumalauta, kakkua pöytään, ens viikon sunnuntaina miulla on vihdoin VAPAAPÄIVÄ! Sen vietän oletettavasti massivisessa kankkusessa, sillä edellispäivänä Golfilla on hirviät pirskeet. Palmsiin pärähtää ens viikon aikana kaikki huoneet täyteen omistajaukkojen kavereita ja ens viikon lauantaina Golfilla bailataan ankarasti erään pirkon pyäreitä synttäreitä. Saapi nähä mikä on meininki, kun liki kolmisenkymmentä elämän ehtoopualella olevaa aussia (+ myä täällä asuvat kutsuvieraat) laittaa koreesti kreisibailaten. Veikkaan että kemut on rajut ja jälkiä siivotaan vielä pitkään.

Edenin altaalla on tilaa
Saari on tällä hetkellä varsin hiljanen. Onhan yhä low season, ja hiljaisuuden tuntua lisää tuo rantojen putsaus. Kun ei oo ranta täynnä kuppiloita ja älämölöä niin tuntuu ihan autiolta. En tiiä onko täällä sinänsä vähemmän ihmisiä kun normaalisti tähän aikaan, vai onko porukka vaan enemmän levällään pitkin saarta. Näppituntuma on -  ja kanssakikkarelaiset on pitkälti samaa mieltä - että aivan helvetin hiljasta on. Majatalojen huoneet ammottaa tyhjyyttään ja muillaki ku miulla alkaa olla vahvaa persaukisuutta ilmassa. Meillä Edenissäki on ollu ku huopatossutehtaalla. Ollaan perjantaihin saakka ihan tyhjillään, ellei ny jostain tupsaha turisteja taloon.

Paikoin "rannat" näyttää vielä tältä. Mutta siivous jatkuu ja kylä tää tästä viä hyväks muuttuu!


Jo viime joulu-uusvuossesonki tuntu normaalia hiljasemmalta, vaikka porukkaa olikin ihan helvetisti. Reissaajat menenevät kenties jonnekin muualle, jossain on joku kuumempi saari joka on enemmän IN, ounastelen. Ja kun soppaan lisätään netissä kulkevat stoorit kuinka armeija tulee kaivinkoneen kanssa ja hajottaa ravintelit ihmisten ympäriltä, ja kun rannat yhä monessa kohtaa näyttää niiku olis pommi jysähtäny, ni emmiä lainkaan ihmettele, että jengi äänestää rinkoillaan ja menee jonneki missä on stabiilimmat olosuhteet.

Itse olen niin pöljä, että miusta on kivaa kun Hiekkakikkare ei oo tukossa jengiä. Vaikka kissakaupalla en ole myyny juuri mitään moneen päivään eli mirrienkin lonpsa alkaa olla kuralla, ni niin tyhmä miä olen, että oon vaan et jeejee, siistiä kun on hiljasta.

Vittu miä olen kyllä aivan puupää. Pitäs ajatella rahaa rahaa rahaa rahaa ja eritoten sen rahan tekemistä. Varsinkin nyt kun koitan jonkinlaista Sprugumatkat Oy Ab CD ehkä jopa DVD ja Bluray -toimintaa kehitellä.


Tilannehan on siis edelleen tämä: rahat on finaalissa. Palkallista duunia Edenin Taalasmaana on toki juuri nyt, mutta seuraavan kerran pestiä Taalasmaana on mahollisesti luvassa vasta loppuvuodesta. Jos silloinkaan (Eden on yhä myynnissä ja persettä kylmää että jos se lipsahtaakin kaupaks...äääk!).

Toistan itseäni, koko ajan, mutta sanon taas: persaukisuus pitää ihmisen touhukkaana. Nyt voinkin kertoa teille, että ne päivät ovat muisto vain jolloin ihan tuosta vaan supporttailin tuttujen bisneksiä tunkemalla kaikki tänne tulevat entisten naapureitten kaimojen serkkujen jumppakerhon kahvakuulamuijat noihin tuttujen majataloihin. Iloisna hoitelen majotusjärjestelyjä niitä vonkaaville edelleen, mutta homman nimi on nyt se, että persaukisen aika ei enää ole ilmasta.

Opettelen olemaan sorkka ojossa, että miulle jotain kans. Jos rapsutan siun selkää ni siä rapsutat miun selkää. On vähän ahne olo, mutta fakta on, että noihin majotussäätöihin kuitenki saa tuhraantumaan aika paljon aikaa kun pitää tsekkailla onks tilaa ja mitä maksaa ja lähetellä kuvia et kelpaaks tää ja sitä ja tätä ja tota. Ja vaikka majatalon omistaja sanoo kiitos ja vieraat tuo hapankorppuja, ni ei niillä vuokraa makseta. Kylmä käteinen, se maalimaa pyärittää!

Miun kautta voipi varata mm. tämmöstä privaattivillaa, misä on 2 makkaria ja oma piäni pulahteluallas


Täten olen tässä tovin jo säätäny diilejä erinäisten majatalojen kanssa. Että jos minä tuon jatkossakin teille asiakkaita niin antakaa miulle jotain. Maksattehan tyä kaikenmaaliman nettisaiteillekin prosentit varauksista ni provikkaa rahaa kaching-kaching minulle myäs kiitos. Kaksi aivan kelpo majataloa (Villa Rika, mistä oon saanuki jo provikkaa joulukuusta alkaen ja nyt uutena messisä myäs Trawangan Oasis) on jo katalookissa. Koitan saaha viä yhen tai kaks lisää. Eli varailkaa edelleen majotuksia miun kautta, ni ensinnäkin saatte huonetta aika hyvällä hinnalla (spesöl prais ounli for jyyyy!) ja toisekseen miä saan sitte majatalolta siivun siitä mitä tyä majotuksesta maksatte. Win-win situeissön, teille majaa ja miulle fyffee!

Lisäks sukelluspakettidiilit on Lutwalan kanssa sovittu elikäs tuuppaan sukeltajat sinne jatkossakin, mutta nyt saan kaikista miun tuomista maksavista asiakkaista piänen provikan.

(Gili Palmsin ja Edenin huoneita varaan myäs, mutta niistä en kinua provikkaa koska Edenissä olen töissä ja Edenin omistaja syättää ja juattaa miuta niin helvetisti että oon periaatteessa koko ajan saamapuolella enivei, ja Palmsin omistajat supporttaa miuta niin järettömästi, etten voi sitä heille ikinä mitenkään korvata, täten koitan ees tuua heille asiakkaita, sekä ryypätä ahkerasti heiän baarissa)

Ja sitte koitan viä ährätä jotkut tseydeemit jotta saan provikkaa myäs kyytien järjestelyistä Balilta tahi Lombokin lentokentältä, ni kappas vaan Päden Pakettimatkapalvelu ois valmis.

Jahka miun kattava majotus-ym-katalooki on valmis nin laitan kuvien kera et mitä on tarjolla ja mitä kaikkee huvitusta ja perseensuristinta miun kautta voi varailla! Pitäsköhän joku nettisivukin tälle hommalle tehä? Ehketi. Ku ehin/jaxan.

Vapise Tsätsätsätsäärepori! Päden Spurgutravels valtaa markkinat!

Ps. Olen aktivoitunu Instagramissa, siis muutenkin ku kissojen suhteen, ja tuuttailen sinne kuvan tai muutaman miltei päivittäin. Menkää ja seuratkaa Instapuumaa, klik klik tästä.



keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Täytyy hankkia vahtihanhi. Tai Vahtisaatana.

Palatsiini murtauduttiin eilen. Taas. Vitutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla. Vaikka tällä kertaa mitään voro ei vieny (opin läksyni viime kerrasta, en pidä kotona enää mitään arvokasta.... enkä tosin mitään arvokasta edes omista) niin vituttaa silti niin helvetisti että pää meinaa räjähtää.

Tulin kotio käväseen iltapäivällä ja kappas vaan, makuukammarini ovi on auki, molemmat lukot totaalisen pillunpäreinä. Kissoja kämppä täynnä, kaikki tavarat ja vaatteet pitkin lattioita, sänkyä myäten myllätty koko huusholli.

Hepulikohtauksen ja hermoromahduksen sain välittömästi. Suurin hätä oli Sokeesta, koska hän ei näe mitään ja oli rikotusta ovesta painellu pihalle. Itkua siinä jo tuhersin ja säntäilin ku päätön kana ees taas ihan valtavan hädän  (ei kakka-) kourissa, ja sitte vasta itkettiki kun Sokeen pongasin talon takana papaija-puskien juurelta nuuskimassa huudiloita. Pääasia, että Sokee on tallessa! Myöskin 2 muuta sisällä asuvaa mirriä, pennut Pocari ja Pepsi, olivat tallella. Pocari äärimmäisen pelästyneenä yöpöydän alla piilossa ja Pepsi vieraskammarin hyllyssä silmät ymmyrkäisnä. Kissat tallella ja hengissä, eli ei sen suhteen hätää. Miun mieliala lähenteli kuitenkin hysteriaa.

Naapurista tuli heti jätkät mestoille, rupesivat hetimiten korjaamaan ovea, uusia lukkoja ja salpoja ja tsydeemeitä joku ravas kaupasta hakemassa ja poraus ja paukutus alko välittömästi. Laitoin töihin viestiä, etten oo nyt Edeniin tulossa koska tämmöne tilanne, ja sieltäki yks jätkistä hilpas heti paikalle että tarvinko apua ja mitä helvettiä oikeen tapahtuu. Postasin feispukkiin että vittusaatana ja siitä noin 5-10 minuutin päästä pihaan pamahti 3 poliisia. Pyytämättä aivan! Herraisä sentään. Mutta kyseisillä polliiseilla ja miulla on yhteisiä tuttuja, ja ilmeisesti yhteinen tuttu oli pongannu miun feispuk-postauksen ja polliisit sattuvat just olemaan heiän tiluksilla kaljalla tai jollain, ni oli viesti välitetty. Polliisit oli tavattoman mukavia, ja totesivat että kun kuulivat että se on miun talo nyt mihin on voro menny ineen, ni ottivat heti pyärät alle ja tulivat kattomaan. En tienny että ne tietää kuka mie oon, saati että missä miä asun, mutta mikäpä täällä Hiekkakikkareella salassa pysyis. Eipä polizait mitään tapahtuneelle pysty tekemään, mutta lähtiessään sanoivat että miä olen myös heiän ystävä ja antovat puhelinnumeron johon voin soittaa vaikka keskellä yätä jos joku hätä tulee tai tarvin apua. Asia selvä!

Ovi korjattiin, lukot ja salvat uusittiin, keittiön seinässä oleva reikä tilkittiin väliaikaisratkasulla (lautoja naulattiin, nin ei mahu siitä ihminen läpi ilman ähräämistä). Sit ei tarvinu enää kun siivota sotku. Ja sitten tarvittikin kaljaa ja aika vitun nopiasti, koska oli erittäin hermoheikko ja säpsähteleväinen fiilis. Oli pakko vetää nopeet ja äkäset tumut että sai jotenki nukuttua.

Se on meinaan vittumainen tunne kun joku on siun kotona ollu ja möyriny kaikki siun kalsarit ja likapyykit ja ihan kaikki. Saatananvittu sentään. Seuraavat puoli vuotta nukun taas vasara käessä.


Yhillä oli jopa kassakaappi murrettu auki

Miun huusholli oli 24 tunnin  sisään kolmas talo mihin murtauduttiin. Mahtava meininki. Yhillä oli jopa ihan oikee kunnon kassakaappi/tallelokero-tsydeemi, joka oli sekin laitettu päreiks ja sieltä viety kaikki. Tuommonen se on jo ammattilaisten hommaa.

Miten tästä eteenpäin? Keinot saaha turvallisuuen tunnetta takasin on oltava kohtuullisen edullisia, koska miulla ei yksinkertasesti ole varaa mihinkään vitun valvontakameroihin ja miinakenttiin. Panostan siihen, että palatsiin pääseminen on tehtävä vieläkin vaikiammaks ja tyäläämmäks.

Nythän miulla on jo ikkunat ruuvattu pysyvästi sulki, ne ei aukene mistään eikä mitenkään, ellei lasia riko. Laseissa on hälyttimet eli alkaa pilli huutamaan jos lasin rikkoo. Ovissa on ollu sekä normaali lukko, että tukevalla salvalla viritetty munalukko-lukitus (nämä lukot ei siis voroa pidelleet. Se on joutunu oikiasti tekemään töitä että on sisään päässy.) Talon omistajan kanssa tsättäilin eilen ja se lupas nyt mahdpian tehä miun keittiörempan ees siihen pisteeseen, ettei seinässä ole enää reikää, sekä rakentaa miun palatsin ympärillä olevan aidan sen verran korkiammaks, ettei siitä ihan tuosta vaan tulla yli. Sen jälkeen: keittiön ikkunat ruuvataan pysyvästi umpeen. Keittiön oveen vitullinen lukkoarsenaali. Hälyttimet laseihin.



Vahtikoira tai vahtipossu olis kiva, mutta koirat on kiälletty ja possullekaan ei varmasti hyvin kävis jos tänne tulis. Vahtihanhi on harkinnassa, hanhet on kuulemma vitun äkäsiä ja käyvät päälle jos tulee vieraita ihmisiä heiän huudiloille.

Pohdin myös, että kun indoneessialaiset on aika helevetin taikauskosta porukkaa ja kummituksia pelkäävät ihan perkeleesti ja muuta vastaavaa, ni iskisin tuohon akilleen kantapäähän oikein näyttävästi. Pitäisin talossa huomiota suuresti herättävän Mustan Messun tai jonkun muka-satanistisen rituaalin, missä hiippailtais mustissa kaavuissa taloa ympäri kyntilän valossa naamat valkosina ja  möristäis ja öristäis ja huueltais Saatanaa, taustalla norjalainen bläkkis raikais niin että kuuroinki kräkin vetäjä sen kuulis. Sitte koristelisin talon ja pihan kaikenlaisilla pääkalloilla ja saatanien kuvilla ja pentagrammeilla, ja laittaisin sanaa kiertämään, että talossani legendojen mukaan majailevat Hyvät Henget kun ei saanu piettyä järjestystä yllä niin miä oon kuttunu helvetin syvimmistä onkaloista mestoille sellaset henkimaailman hiipparit joitten kanssa ei ole leikkiminen.

Tarvitsen Palatsiini siis Vahtisaatanan.





Tsekkaa myös nämä