perjantai 9. kesäkuuta 2017

Turistikikkare ja tekemisen ilo



Tuli oltua vähäsen turistina omalla Hiekkakikkareella tuossa männäviikolla. Enpä ollu vuoskausiin esim. kävelly saaren ympäri, tahi kiivenny meiän valtavalle vuorelle. Aikaa oli siitäkin vierähtäny, että kävin meressä muutenki ku sukeltamassa (sukeltamassakaan en o käyny aikoihin), mutta nyt repäsin ja kävin ihan vaan meressä lillumassa. Jumaliste.

Vaikka tämä Hiekkakikkare on pieni, niin sitä onnistuu näivettymään todella kituliaisiin ympyröihin, kun ei ole mitään mikä pakottais liikkeelle. Kun kissakauppaakaan ei enää ole, ei tuu juurikaan poistuttua omilta lähihuudiloilta. Elämä on käpristyny alueelle koti-Golfin kuppila-Eden-Lutwala ja saattaa mennä viikkoja etten edes näe merta. Jos tuon miun mukavuusalueen ulkopuolelle lähen ni puhutaan jo seikkailusta, jota joutuu miettimään, suunnittelemaan ja ressaamaan päivätolkulla.

Täten olikin aika jännittävää kun Eijja tuli viikoks tänne hillumaan ja piti näyttää mestoja. Käpöteltiin saaren ympäri ja kiivettiin mein nyppylälle pällistelemään maisemia. Röhnötettiin rannalla varpaat hiekassa ja miä särvin aamiaiseks kaljaa, ihan ku oikeen kunnon lomaileva ihminen! Avot!



Maisemaa Mount Hiekkakikkareen huipulta

Mutta nyt on Eijja jo poistunu saarelta, joten miä olen saanu näivettyä rauhassa omiin ympyröihini. Pitää oikeen potkia ittiään perseelle, että pääsee Palatsista ulos, kun ei huvittais oikeen mikään. Onneks on helvetisti tekemistä ja kotona ei toimi netti, niin sentäs joudun raahaamaan perseeni Golfille tietsikkahommiin. Ja toisinaan myös kaljalle.

Ohjelmassa on ollu mm. miun uuen työluvan säätämistä. Homma alkaa taas pisteestä nolla, koska siirryn virallisesti töihin Gili Palmsiin (syystä että: uus kissakauppa tulee Gili Palmsin tiluksille niin on loogista että min työlupa siirtyy myäskin siihen, ei sitte tarvitte paska housussa jännittää imigrasin salaisten agenttien tapaa tulkita asioita). Täten työlupa ei mene helpolla ihan vaan uusimalla vanha Edenin työlupa, ehei suinkaan, koska kun työnantaja vaihtuu niin kaikki alkaa alusta. Paperisota on hirviä (luoja mikä lista papruja vaaditaan ulkomaalasen palkkaavalta yritykseltä! Plus läjä ties mitä todistuksia miulta), mutta nyt pitäs olla kaikki liput ja laput ja valokuvat ja muut härpäkkeet Jakartassa käsittelyssä. Mysteeri toki yhä on se, että millä helvetillä tuon työluvan tällä kertaa maksan, mutta asioilla on tapana järjestyä. Kattotaan mitä täst tulee. Aijjettä, niin lämmöllä muistelen miten tämä homma meni kun ekaa kertaa työlupaa miulle viimeks ähellettiin, se oli mahtava projekti.

Ja nyt kun miulla on vihdoin uus toimiva läppäri, jolla voi tehä muutakin kun hankkia hermoromahuksen, nin olen vähän väsänny nettisivuja tutuille. Tai yhen sivuston vasta, niiku näytiks, mutta kattotaan josko siitä jotain maksasivat ja tulis lisääkin hommia. Rahat on nimittäin niin finaalissa, että rupiaa hirvittämään. Mutta persaukisuus, se pitää toimeliaana! Ja tekemisen ilo, kyllä silläkin melkeen elää. On pollee olo kun saa jotain aikaseks, ees joskus.

Huomatkaa optimistinen ote: "opening SOON"
Uuen kissakaupan rakennushommat ei oo tiätenkään vielä ees alkanu. Tontti on siivottu, mutta raksaukot väsää uutta massiivista huvilaa siähen naapuriin eiväkkä oo vielä ehtiny sieltä siirtymään miun tontille. Ja täällähän on nyt menossa ramadan joten kaikki on hitaampaa - ja hitaammalla - kun normaalisti, koska päivät paastotaan ni kaikkia niin kovin väsyttää ja heikottaa, ettei mitään pysty tekemään. Miä niin kovin toivoin että kauppa ois valmis ennen kun high season alkaa, mutta ei näköjään ole. Suunnitelma on nyt se, että täräytän heinäkuun alusta trendikkään muodikkaan pop-up kaupan Golfin kuppilaan, kun ei muutakaan paikkaa ole. On saatava kissaroinaa kaupaks ja kissoille rahaa, muuten jää rakennushommatki puolitiehen, säätänä. Lisäks nettikauppa pitää saaha auki ja rahankerjuukampanjoita ja uutiskirjettä tulille ja vaikka mitä.

Kissahommat on muuten ollu vähän ankeella tolalla. Huhtikuun klinikan jälkeen miulla kävi kotona kuolemassa yhteensä 8 kissapentua ja lisäks kaks miun aikuista mirriä, Surma ja Morkkis, lähti vihreemmille niityille.


HULK!!!!
Oli vähän heikko happi kaiken tuon kanssa, mutta aina jotain ilostakin tapahtuu: HULK löytyi! Hulk asuu lähinnä naapurin sukellusjätkien kanssa, ja hyö miulle sitte yhessä kohin kertovat, että Hulk ei ole ollu himassa vähään aikaan. En ollu miekään häntä nähny hetkeen. Aika varmoja oltiin että jotain on käyny, kärmes purru ja Hulk on menehtyny johonkin ryteikköön. Suru oli puserossa kaikilla. Mutta kas, olin tuossa viime viikolla polkemassa kyliltä kotio, ja tulin tuolta saaren läpi pitkin kinttupolkuja. Meiän futiskentän lähellä (hyvin kaukana miun himasta) tietä ylitti musta saparohäntänen kissa, jolla oli tutun näkönen vihriä panta kaulassa. Kattoin että eijjumalauta, ei voi olla totta, tuon saparohännän ja tepastelutyylin kyllä tunnen! Hihkasin että HULK ja hän maukas vastauksen että juu. Jälleennäkemisen riemu oli miun osalta niin raju että vähän tuli tippakin silmään. Otin Hulkin kainaloon ja polkastiin kotio ja nyt on siltä osin hommat takas ennallaan. Hulk asuu naapurissa, käy miun luona syömässä, ja muutoin vartioi huudiloita aitojen päältä pällistellen.

Naapuriin muuttaa uus sukellusopettaja ens viikolla ja hänen mukana siihen muuttaa myös nuori ja komea vuohipoika (mein kissasairaalaan vauvana tuotu pieni orpo otus, hän on niin siisti ja ihana!). Katotaan mitä Hulk tuumaa kun saa uuen määkivän kaverin pihaansa. Miä olen ainakin hirviän innoissani. Vuohinaapuri! Jess!

Ja lopuks kuvakimara lähinnä Hiekkakikkareen turstikierrokselta.






Sexi mushroom????




Hän ei ole tuleva uus naapuri









Vaikka Noutaja on käyny miun Palatsilla aivan liian usein niin vielä on mirrejä jäljellä. Vieraat kekkä portista sisään tupsahtaa saavat aina läheisyysriippuvaisen ja huomiohakuisen vastaanoton. Kuvassa Gäry mirrien piirityksessä.










keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Suuri ja mahtava Lombok



Toimisto Golfin Kuppilassa
Alkavaa iltaa, arvoisa internet. Minulla on uusi, kaupasta uutena ostettu läpänderi (kiitos Eijja joka sen tänne Mordorista roudas)! Se toimii! Se on nopea! Siinä on vitusti levytilaa! OOOOHHHH!!!! Nyt jos vielä Palatsini huudilot pääsis takasin tiedon valtatielle ni kyllä alkas hommat suihkimaan.

Palatsini on kuitenkin jossain katveessa ja hädin tuskin puhelinverkko tavottaa, mutta eipä hätää: olen perustanu toimiston Golfin Kuppilaan. Täällä ongelma tosin on se, ettei ole pistokkeita tarjolla järjellisillä sijainneilla, joten kun akku loppuu nin loppuu myös hommelit. Positiivista on se, että tämähän on baari ja kalja o kylmää. Kippis! Kelpaa piellä toimistoa, ja samalla voin eteerisenä tuijotella miun kissakaupan tonttia, jossa ei oo toistaseks muuta elämää kun että kanat siinä käy kuopsuttelemassa. Huokaus.

Asiaan. Olen männäviikkoina rampannu Lombokilla enemmän kun tarpeeks. Oon käyny shopinkia hoitamassa, turistiretkellä kavereitten kanssa, hammaslääkärissä, optikolla tilaamassa uuet kakkulat ja tiäs mitä. Oi, suuri ja mahtava Lombok! Tuossa se on, ja aina siellä käyminen on pääosin ressaavaa. Ja kallista. Ja vaivalloista. Mutta ei voi auttaa, Lombokilla pitääpi siun käymän, mikäli tarvii silmälasia tahi vesiputouksia tahi jotain muuta mitä ei täällä Hiekkakikkareella ole tarjolla.

Viime viikolla mentiin turistimatkalle Senaruun. En ollu ittekään siällä ikinä käyny, joten oli siistiä. Senaru sijaitsee Lombokin pohjosessa päässä Rinjanin rintehillä ja sinne mennään joko kattomaan päheitä vesiputouksia tahi alottamaan Rinjanin huipulle kiipeeminen tahi voihan sinne mennä ihan vaan olemaan vähän kaukana rannoista ja turistisimmista hulinamestoista. Meiän retki oli vesiputouksien pällistely.


Bangsalin satamasta Senaruun ajelee jotain pualtoista tahi kaks tuntia. Myö oltiin etukäteen buukattu autokuski, joka oli meitä Bangsalissa vastassa ja vei meiät perille. Auto parkkiin ja turistit ulos. Vesiputouksille tepastelu makso 10.000rp per lärvi ja perille vie kelpo polut. Opaspalveluja ne innolla lippuluukun tienoilla myöskin kauppaa mutta ei tarvi ottaa, perille pääsee ihan itekseen kans. Meiän peesiin kuitenki tälläs kaks arviolta 10 vuotiasta piänt viidakkopoikaa, jotka periaatteessa vaan juoks meiän eellä ja ootteli aina siellä sun täällä, että tuleekohan ne urpot yhä perässä. Ihan hyvä että liimautuvat meihin, koska heiän apua kyllä vähän tarvittiin. Kun viittäkybää lähentyvät vaivaset punkerot lähtee ylittämään kivisiä jokia niin se ei ketterää menoa varsinaisesti ole.


Vesiputous numero yx

Senarussa on kaks isoa vesiputousta. Ekalle pääsee kastumatta ja sekin on jo aivan hieno ja suuri ja valtava putoova vesi, mutta jos haluaa isompaa nähä, ni pitää rämpiä vielä jokunen tovi isommalle ja päheemmälle putoukselle. Reitti on suurimmaks osaks siivoa polkua, mutta on muutamia kohtia missä vähän puntti tutis. Jyrkkää rappusta ja korkiaa siltaa. Ja se helvetin joen ylitys. Liukkaita kiviä ja virtaavaa kylmää vettä. Kyllä siinä kelpas piänen viidakkojätkän käestä piteleminen että pääs sieltä luikkimaan takas kuivalle maalle. Itte en jokee ylittäessä mulassu (lähellä se tosin oli, koska paljaat varpaat ei tarjoa parasta pitoa liukkaille kiville), mutta Gäry Mäkelä mulas. Sluiskis vaan ja siellä hän olikin kylvettämässä persettään raikkaassa vuoristopurossa.

Vesiputoukset oli tavattoman hienoja ja tepastelu viidakon läpi myöskin kaiken hien ja vaivan arvonen. Matkalla nähtiin myös villieläimiä: ystävällinen kissa ja ystävällinen lehmä, sekä muutama äkänen ja pelottava apina. Apinoista ei ole kuvia koska miulla on apinafobia ja juoksin välittömästi karkuun kun apina vähänkään näytti hampaita ja alko näyttään siltä että täältä tullaan, luovuta omaisuutes tai TAPAN.

Suosittelen lämpimäisesti visiittiä Senarun putouksille. Vinkkinä, ota mukaan: vettä juotavaks, hyvät töppöset jotka saa kastua (varvastossuillakin toki pärjää suurimman osan, ja jos ei ahista viidakossa paljain varpain tepastelu ni okei), kamera, uikkarit alle jos haluaa pulahtaa uimasilleen (vesputous Kakkosella voi uia) ja hiukan seikkailunhalua. Ei tarvi olla atleetti, että hommasta selviää hengissä, mutta ihan muutamin paikoin reitti on vähän työlästä. Kyllä siitä ihan perus-sohvaperunakin silti selviää ilman että syränkohtaus tulee.


Senarussa on päheet maisemat myös viidakon ja vesiputousten ulkopuolella. Riisiniittu tässä.



Exoottisen vesiputousseikkailun lisäks oon rampannu lähinnä Lombokin ah niin kauniissa pääkaupungissa Mataramissa. Vittu mikä persläpi, jos suoraan sanotaan. Mataram on kaupunki, jossa ei ole mitään tolkkua. Se sijaitsee jossain käsittämättömässä magneettikentässä, jossa häviää kaikki aistit välittömästi. Miulla on maailman paras suuntavaisto, pystyn esim. täältä Hiekkakikkareelta käsin sanomaan aikamoisella varmuudella että Majava Baari sijaitsee tuossa ilmasuunnassa ja sen terassi osoittaa tuohon suuntaan. Mutta kun menen Mataramiin ja hyppään autosta ulos ja pyärähän kerran ympäri niin en löytäis ees omaa persettäni ellei se olis miussa kiinni.

Eilen käytiin Gäry Mäkelän kanssa Mataramissa. Gäry kävi hoitamassa viisumiasioita ja tällä välin miä kävin hammaslääkärissä (kadonneen hammaspaikan fixaus + koko kaluston joku helvetillinen hiekkapesu ja kiillotus: 850.000rp eli vajaat 60 egee) sekä piipahin optikolla näöntarkastuksessa ja tilaamassa uuet kakkulat. Se olikin miälenkiintosta, koska optikkopojat puhu enklantia nolla sanaa ja miun indoneessian taito on yhä säälittävän onneton. Mutta niin vaan hoisin koko spektaakkelin köpöllä indoneessialla ja uuet anitahirvos-kuosiset kakkulat on tilattu. Hintaa 280.000rp eli vajaat 20 egeä. Joudun siis taas ens viikolla pahrustaan takasin Mataramiin hakemaan prillejä. Veikkaan että, koska Indonesia, siällä oottaa kakkulat jotka ei ole miun vahvuuksilla eikä kehyksetkään ole anitahirvoset mutta ehketi pessimisti yllättyy ilosesti. Ei voi tietää, ens viikolla sen sitte näkee.

Ah, suuri ja mahtava Lombok. Hän on kaunis ja vihreä ja vuoristoinen ja siellä on Starbucks ja tarjolla kaikkea hilavitkutinta mitä kukaan ei ees tarvitte, mutta saatana että siellä siellä käyminen on Riesa Numero Yxi.

Ja ens viikolla uusiks! Hurraa!

Kuvakimaraa next.

Näin kaunis on Lombok kun oikein silmin oikeista kohista kattelee

Ystävällinen villieläin vesiputousvaelluksella

Lehmän perse
Pyytämättä saatiin kaks piäntä tartsania oppaaks. Gary ja Eija jätti niille hervottoman tipin ku saivat meiät henkisä takasin kuiville maille. Olivat hienot pojat.





Vesputous numero kaks eli Kakkosen Putous


Lombokin iso kirkko. Tuo on järettömän kokonen spektaakkeli. Ja aivan vastapäätä Imigrasi-konttoria, jota kukaan täällä pitempään lorviva ei voi välttää.